Kone- ja laitesuunnittelu

Kone- ja laitesuunnittelumme perustuu vankkaan käytännön kokemukseen sekä nykyaikaisiin suunnittelumenetelmiin. Toimitamme ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita, turvallisia ja valmistusystävällisiä. Asiakkaan tarpeet ovat suunnittelun lähtökohta, ja varmistamme, että lopputuote tukee sekä toimintavarmuutta että kustannustehokkuutta. Tarvittaessa voimme toimittaa tuotteen myös valmistettuna yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Kehitämme mm. seuraavia:

  • Teollisuuden tuotantokoneet
  • Maa- ja metsätalouden koneet
  • Työstökoneet
  • Nostoapuvälineet ja nosturit

Käytämme SolidWorks-mekaniikkasuunnitteluohjelmistoa, johon on saumattomasti integroitu tuotetiedon hallinnan toimintoja. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja hyödynnämme ohjelmistokehityksen tuomia uusia mahdollisuuksia, jotta voimme tarjota asiakkaille entistä innovatiivisempia ja kustannustehokkaampia ratkaisuja.

Olemme tottuneet työskentelemään uusien innovaatioiden parissa, ja tarjoamme asiantuntevaa apua myös tuotesuojaukseen liittyvissä kysymyksissä, esimerkiksi hyödyllisyysmallisuojan tai patentin hakemisessa. Yhteistyökumppanina toimii Pohjois-Karjalan Keksijät ry:n toiminnanjohtaja ja IPR-asiantuntija Veijo Kareinen.